Ylläpito

Mistä verkkosivujen hinta muodostuu?

Nykyään on olemassa useita erilaisia verkkosivustoja erilaisine ominaisuuksineen. Monille yrityksille on tärkeää sivuston helppokäyttöisyys, toisille tärkeää on hyvä hinta-laatusuhde ja kolmansille oman tulevan nettisivuston monipuolisuus. Useimmat yrittäjät haluavat jatkossa päivittää yrityksen nettisivustoa aivan itse, kun taas isommat yritykset joko ulkoistavat tulevat päivitykset tai yrityksessä on työntekijä, joka huolehtii kyseisestä tehtävästä.

Normaaleja nettisivuston hintaan vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi seuraavat: tulevan sivuston suunnittelu, rakenteen ja ulkoasun muodostaminen, nettisivuston tekninen toteuttaminen sekä sen tärkeimmän, eli sisällön luominen tai lisääminen. Muita kustannuksia verkkosivuston tilaajalle saattavat olla verkkosivujen tuleva päivittäminen niiden julkaisemisen jälkeen. Kustannuksia tilaajalle tuovat myös palvelintila ja sivustoon kuuluva domain, eli internetin verkkotunnus.

Ulkoasun ja rakenteen suunnittelu

Toteutettavista nettisivustoista laaditaan yleisesti rautalankamalli, eli wireframe. Kyseiseen malliin perustuen toteutetaan eri kokoisten yritysten ja myös yksityishenkilöiden kotisivustot. Ulkoasu ja sivuston selkeys ovat aina ne tilaajan sekä käyttäjän kannalta tärkeimmät asiat. Huonosti suunniteltu sivusto ei ole palveleva eikä näin ollen tuo vierailijoita ja potentiaalisia asiakkaita sivustolle. Sivuston ylläpitäjän, eli yrittäjän toivoma reaktio on yhteydenottojen saaminen potentiaalisilta asiakkailta tai yrityksen palveluiden sekä tuotteiden myynti nettikaupan avulla.

Sivuston tekninen toteutus

toteutetaan aina sekä sivuston käyttötarkoituksen että laajuuden mukaan. Seuraavaksi asennetaan yleensä mahdollinen sisällönhallintaohjelmisto.

Suosittu WordPress -ohjelmisto on yleensä ilmainen ja avoimeen lähdekoodiin perustuva sisällönhallintaohjelmisto. Normaalisti ohjelmistoilla on aina tietty kuukausi- tai vuosimaksu, ja tietenkin myös wordpress -ohjelmiston avulla kotisivuston laatinut henkilö perii työstään sovitun korvauksen.

Hakukoneoptimointi

Aloittelevat yrittäjät ja monet pidempäänkin yritystoiminnassa mukana olleet henkilöt käyttävät kotisivuillaan hakukoneoptimointia. Käytännössä hakukoneoptimoinnilla tarkoitetaan kaikkia niitä toimenpiteitä, joiden avulla nostetaan ylöspäin yksittäisen nettisivun tai nettisivustojen sijoituksia tunnettujen hakukoneiden hakutulosten luettelossa.

Sivuston löytyminen hakutuloksien kärkipäästä on aina mille tahansa yritykselle erittäin tehokasta mainontaa. Hakukoneoptimointi edesauttaa jokaisen yrityksen ja minkä tahansa netissä toimivan verkkokaupan tulosta. Yritys saa uusia asiakkaita, liiketoiminta kasvaa ja yrityksen tarjoamat tuotteet tai palvelut ovat selkeästi löydettävissä

verkosta.

Sivuston responsiivisuus

Useimpiin kotisivustoihin on liitetty sekä hakukoneoptimointi että

myöskin responsiivisuus. Responsiivinen sivusto tunnistaa heti käytettävän laitteen ja mukauttaa sekä ulkoasun että sisällön automaattisesti käyttäjällä olevan laitteen mukaiseksi. Responsiivisuus sopii erityisesti älylaitteilla käytettäville mobiilisivustoille.

  • Responsiivisuus mahdollistaa helpon ja vaivattoman navigoinnin

jokaiselle sivuston käyttäjälle

  • Käyttäjä löytää kaikki tärkeimmät toiminnallisuudet välittömästi
  • Sivuston ulkoasu on visuaalisesti selkeä ja siisti millä tahansa laitteella

käytettäessä

  • Sivuston päivittäminen on käyttäjälle aina helppoa ja nopeaa
  • Responsiivisuus huomioi aina tulevan kehityksen, eli monipuolisella julkaisujärjestelmällä toteutettava sivusto tulee helposti vastaamaan korkealuokkaisen tekniikan ja päätelaitteiden kehityskulkuun
  • Responsiivinen sivusto mukautuu hyvin sekä pieneen että myös isoon näyttökokoon
  • Hyvät ja toimivat nettisivut ovat jokaiselle yritykselle sijoitus menestykseen, sekä nykyiseen että tulevaan liiketoimintaan