Pienyrittäjän tärkeimmät ohjelmistot
Suomessa on paljon pienyrittäjiä. Yrittäjäksi ryhtyminen ei edellytä koulutusta, mutta asiaan perehtymättä ei yritysmaailmaan kannata sännätä. Yritystoiminnan perustamista harkitsevan kannattaa tutustua yrittämiseen perusasioihin, kuten kirjanpitoon ja laskutukseen sekä IT-palveluiden hankintaan. Kerromme myös, mistä IT-tuki, laitteet ja ohjelmistot kannattaa hankkia.
Millainen työ, sellaiset ohjelmistot
Millaisia ohjelmistoja pienyrittäjä sitten tarvitsee? Kysymykseen ei ole helppo vastata, sillä ohjelmistotarve riippuu olennaisesti siitä, millä alalla yritys toimii. Lähes kaikkien alojen yrittäjät tarvitsevat kuitenkin sähköpostia, nettiselainta ja yleisimpiä toimisto-ohjelmistoja, kuten tekstinkäsittelyä ja taulukkolaskentaa. Yhä useampi yrittäjä hoitaa netin välityksellä myös videoneuvotteluja. On tärkeää, että kaikki nämä ohjelmistot toimivat kaikissa laitteissasi etkä ole sidottu toimistoympäristöön tai edes kannettavaan tietokoneesi. Puhelin on nykyään tietokoneen kaltainen työväline. Oleellista on se, että ohjelmistot toimivat yhteistyössä ja pääset samoihin tietoihin käsiksi sekä tietokoneellasi että puhelimestasi.
Ennen ohjelmistohankintojen tekemistä kannattaa miettiä, millaisissa ympäristöissä ja millaisilla yhteyksillä niitä on tarkoitus käyttää. Nykyään puhutaan paljon liikkuvista toimistoista ja niillä ennen kaikkea mahdollisuutta käyttää kaikkia toimistotyössä tarvittuja laitteita ja ohjelmistoja sijainnista riippumatta siellä, missä työntekijä kulloinkin sijaitsee. Erityisesti pienyrittäjälle on tärkeää, että asiakkaisiin saa yhteyden tarvittaessa myös mobiilisti.
Mistä ohjelmistot kannattaa hankkia?
Pienyrittäjän ei kannata hajauttaa hankintojaan liian monelle taholle. Hankintojen keskittäminen on järkevää yleensä aina myös taloudellisesta näkökulmasta ajateltuna. Ohjelmistojen lisäksi pienyrittäjä tarvitsee todennäköisesti myös laitteita, pilvipalveluita sekä ylläpitoa laitteilleen ja ohjelmistoilleen. Kätevintä ja edullisinta on ostaa kaikki IT-palvelut samasta paikasta. Tällä tavoin voit varmistua, että sekä koneesi että käyttämäsi sovellukset toimivat sulassa sovussa ja moitteettomasti yhdessä eikä laitteen hajoaminen tai ohjelmiston kaatuminen hidasta yritystoimintaasi.
On ymmärrettävää, että pienyrittäjä haluaa käyttää mahdollisimman vähän rahojaan epäolennaisuuksiin. Aloittelevan yrittäjän voi kuitenkin olla vaikeaa määritellä, mitkä ovat yritystoiminnan kannalta välttämättömiä toimintoja ja missä säästäminen ei vain yksinkertaisesti kannata. Edullisin tietokone ei yleensä ole se paras vaihtoehto. Samalla logiikalla edullisimmat ohjelmistolisenssit eivät välttämättä ole kokonaisuuden kannalta järkevimpiä vaihtoehtoja. Kun ulkoistat IT-palvelut pienyrityksesi ulkopuolelle, voit keskittyä tekemään sitä työtä, jonka parhaiten osaat.